Maanpuolustus on aina ollut minulle tärkeää. Itselleni oli itsestään selvää, että suorittaisin varusmiespalveluksen. Isäni on intin käynyt ja vaikka kuuluu miehistöön, on sentään korpraaliksi ylennetty. Isoisäni oli lääkintäeverstiluutnantti ja rintamaveteraani ja hänen isänsä taas kapteeni ja kahden maailmansodan veteraani.
Varusmiespalvelus Merivoimissa
Suoritin varusmiespalvelukseni saapumiserässä I/1999 Merivoimissa, Suomenlahden Meripuolustusalueella. Minut määrättiin matruusiksi ylentämisen jälkeen aliupseerikurssille, jonka priimuksena valmistuin rannikkotykistön tuliasemalinjan laskinaliupseeriksi. Hain loppupalvelusajaksi Merisotilastoimikunnan (MSTK) puheenjohtajan tehtävään, johon minut valittiin. Tehtävä oli äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä edustin koko Suomenlahden Meripuolustusalueen kaikkia varusmiehiä, toimien linkkinä heidän ja kantahenkilökunnan välillä.
Iso alue ”vahdittavana”
Suomenlahden Meripuolustusalue oli suuri hallinnollinen alue, käsittäen linnakesaaria aina ”kylmistä” itäisen Suomenlahden linnakkeista Pellingin lohkossa, varusmiesten kansoittamiin Isosaareen ja Mäkiluotoon, sekä pitkälle Uudenmaan prikaatin vesialueille asti.
Pidin kunnia-asiana, että tehtävässä ollessani vierailin kullakin vastuualueelleni kuuluvalla alueella, täten tulinkin viettäneeksi myös aliupseerikurssin jälkeisenä aikana öitä muun muassa Isosaaressa ja Mäkiluodolla, mutta myös harjoitusten aikana silloín jo valmiuslinnakkeiksi muutetuilla ”kivillä”.
Tehtävässäni pyrin parhaani mukaan edistämään sekä varusmiesten asioita, että osallistua myös kantahenkilökunnan työolojen parantamisen kartoittamiseen suunnitteluryhmässä, jossa toimin varusmiesedustajana. Käsialaani ollut työolosuhteita kartoittava kysely oli kuulemani mukaan käytössä Upinniemen varuskunnassa vielä pitkään 2000-luvulla, moni kyselyyn vastaajista oli kuulemma ihmetellyt kuka tämä ”alikersantti Meurman” mahtaa olla. Syksyllä koitti sotilasurani kolmas ylennys ensimmäisen asevelvollisuusaktiivivuoteni aikana. Kotiuduin kersanttina milleniumaattona, 31.12.1999.
Harkitsin jälki-RUK:n hakemista, jonne puolto esimiehiltä löytyi, mutta siviilissä odottava määräaikainen vakituinen virka kuukausipalkkoineen vei pidemmän korren.
Palkintona suorituksista sijoitus kertaamattomien joukkoon
Harmillisesti, minut sijoitettiin viimeisimmän tehtävän perusteella (eikä aliupseerikurssilla annetun erikoiskoulutuksen mukaan) esikuntatehtäviin, mikä käytännössä sinetöi sen, että en koskaan tulisi kutsutuksi kertausharjoituksiin. Esikunta-aliupseerien kohdalla käsky ei ole parinkymmenen vuoden aikana käynyt ja tuskin tulisi käymään kovin usein jatkossakaan.
Samoja mahdollisuuksia vapaaehtoiselle maanpuolustustoiminnalle ei tuolloin ollut, kuin nyt.
”Kyllä minustakin meinasi ammattisotilas tulla…”
Harkitsin tuolloin vakavasti ammattisotilaan uralle lähtemistä, johon myös palvelusasioissa ylin esimieheni, Suomenlahden Meripuolustusalueen (SlMepa) komentaja, kommodori, sittemmin lippueamiraali ja sotatieteiden tohtori Bo Österlund minua voimakkaasti kehotti. Hän lupasi puoltaa hakemustani kadettikouluun, jonne oli hieman aikaisemmin auennut mahdollisuus hakea myös aliupseeripohjalta, suorittaen reserviupseerikurssin niin sanottuna pikaversiona (sodanajan johtajan osaamiskokonaisuus).
Muistan kun Österlund vakavalla naamalla sanoi: ”Puolustusvoimat tarvitsee kaltaisianne miehiä”. Lupasin harkita asiaa ja kiitin suosituskirjeen mahdollisuudesta, johon palaisin mahdollisesti asiaan.
Päätin kuitenkin olla vuoden töissä, sillä minut oli rekrytoitu oman kotiseurakuntani vuoden määräaikaiseen nuorisotyönohjaajan virkaan. Vuoden päätteeksi, en kuitenkaan soittanut SlMepa:n komentajalle puoltokirjettä pyytämään, vaan jatkoin työntekemistä ja hain lopulta opiskelemaan. Ennen kuin huomasinkaan, oli nuorisotyön parissa venähtänyt 6 vuotta, tukka kasvanut taas pitkäksi, varusmiespalveluksen aikainen fyysinen kunto ainakin jonkin verran rapistunut ja – ennen kaikkea – ylin mahdollinen hakemusikä kadettikurssille oli nurkan takana. Lippueamiraaliksi ylennetty Bo Österlundkin oli jo eläkkeellä ja vanhoista esimiehistäni ei tainnut Upinniemessä enää työskennellä juuri ketään.
Reserviläisenä vetäydyin pitkään horrokseen, kun mahdollisuutta päästä kertaamaan ei yksinkertaisesti ollut.
Klassinen keski-ikäisen reserviläisherätys
Ollessani kolmenkymmenen rajapyykin paremmalla puolella, keski-iän kynnyksellä, sain jostain vihiä erilaisista koulutusmahdollisuuksista, joita Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK tarjoaisi. Huhujen mukaan jopa kertaamaan voisi päästä näiden kautta. Otin selvää sen, mitä pystyin, hakeuduin MPK:n kursseille ja hiljalleen alkoi avautua mahdollisuuksia aktiivisempaankin toimintaan.
MPK Meripuolustuspiiriin kouluttajaksi ja maakuntajoukkojen harjoituksiin
Alle vuoden sisällä ensimmäisestä kurssiosallistumisesta olin jo tehnyt sitoumuksen MPK Meripuolustuspiiriin ja menossa kouluttajaputkeen.
Pyrin tietoisesti hankkimaan päivitystä omiin sotilaallisiin kykyihini ja omaksumaan muun muassa uudistetun taistelutavan mukaisen toiminnan. Minähän en ollut koskaan edes nähnyt modulaarista taisteluliiviä lähietäisyydeltä. Hiljalleen tulin ostaneeksi oman M/05-maastopuvun, kun huomasin, että sitä tarvitsee useammin, kuin mitä sellaisen ehtii saada kuitatuksi varusvarastoilta.
Kouluttajakurssin suoritin ensin ryhmätasolla, sitten joukkuetasolla. Myös koulutus kohti perusammuntojen johtajapätevyyttä käynnistyi, liityin Espoon Reserviläisiin ja aloin käydä pistooliammuntaradalla. Ennen kuin huomasinkaan, olin kouluttajana varsin vaativilla hajautetun taistelun rannikko- ja saaristo-olosuhteissa -koulutuskokonaisuuksissa, edeten ensin pääkouluttajaksi ja lopulta kursinjohtajaksi. Pian mukaan tulivat Puolustusvoimien harjoitukset ja kun suunsa avasi oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tuli ”tornikirjeitä” myös Merivoimien maakuntajoukoista.
Puolustusvoimien edustajana Alankomaissa ja huomionosoituksia kotimaassa
Osallistuin menestyksekkäästi vuonna 2018 maailman suurimpaan sotilasmarssitapahtumaan, Alankomaiden Nijmegenin Vierdaagse-tapahtumaan osana Puolustusvoimien delegaatiota. Meistä suomalaisreserviläisistä yksikään ei keskeyttänyt tätä 160 km pituista, vähintään 10 kg reppu selässä neljässä päivässä marssittavaa rupeamaa. Itselläni toki menivät jalat sen verran huonoon kuntoon, että parin viikon sairasloma antibioottikuureineen koitti marssireissun päätteeksi. Suosittelen Puolustusvoimien M/05-varsikenkiä huomattavasti kevyempiä jalkineita kaikille Nijmegeniin lähtemistä harkitseville!
Osittain varmasti kaikesta touhuamisestani johtuen, tai voihan se olla että parin vuosikymmenen kuluminen edellisestä kerrasta asiaan vaikutti myös, minut ylennettin Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 2019 ylikersantiksi. Maanpuolustusmitali pronssisella soljella minulle oli myönnetty hieman aikaisemmin.
Vaikka itselleni maanpuolustuksen ydin on nimenomaan halu omalla panoksellaan edistää sotilaallisen osaamisemme pysymistä riittävän korkealla tasolla, jotta sotilaallinen hyökkääminen vihollisen toimesta olisi mahdollisimman ikävää, on toki aktiivisen reserviläisyyden mukana tuomilla enemmän säihkettä ja glamouria, kuin maastoruokailu ja tilapäismajoitteen tekeminen, sisältävät toimet varsin mukavia. Kivaahan se on, että ainakin kerran vuodessa saa pukeutua Puolustusvoimien suureen juhlapukuun niissä tilaisuuksissa, joissa kyseinen asukokonaisuus on perusteltua.
Maanpuolustustutkimuksesta kiinnostuminen
Oivalsin varsin pian, että myös maanpuolustustutkimus ja etenkin tieteenala nimeltä sotilassosiologia kiinnostaa. Tuotin ensimmäisen empiirisen tutkimuksen Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle osana Helsingin yliopiston opintojani vuonna 2020 ja jatkoa tälle tuli laajennetun tutkimuksen muodossa 2021. Hyödynsin tekemääni tutkimusta myös osana kandidaatintutkielmaani, joka hyväksyttiin sosiologian alan tutkielmana Helsingin yliopistoon kuuluvassa Svenska social- och kommunalhögskolanissa kesällä 2022, kahden vuoden sisällä opintojeni aloittamisesta.
Tätä kirjoitettaessa suoritan Maanpuolustuskorkeakoulussa joustavan opinto-oikeuden (joo) turvin valinnaisia sotatieteellisiä opintoja, jotka muodostavat valtiotieteiden kandidaatintutkielmani toisen, pienen sivuainekokonaisuuden (15 op). Ja vuodelle 2023 harjoitusvuorokausia lienee luvassa ainakin kymmenkunta. Kiva, kun ”vanha” ylikessu vielä kelpaa kenttäolosuhteisiinkin!