Koronakriisin aikana huomattiin, että maamme ja sen kansalaisten henkeä ja terveyttä voidaan joutua puolustamaan myös muissa tilanteissa, kuin sodan tai suuronnetomuuden aikana.
Maailmanlaajuinen pandemia osoitti, että vaikka varautumisemme monilta osin oli hyvällä tasolla, oli kuitenkin sekä koordinoinnissa että johtamisessa vakavia puutteita.
Suomessa on pitkään nähty sotilaallinen maanpuolustus erillisenä, sotilaallisiin uhkiin vastaavana yksikkönä, kun taas siviiliväestöä koettelevat katastrofit ovat ensisijaisesti sisäpoliittisia tekijöitä. Ruotsin kokonaismaanpuolustusmalli on, toki itsessään puutteellisena resursoinnin osalta, hyvä lähtökohta 2020-luvun uudelle strategialle myös Suomessa.
Alla olevassa tekstissä pohdin kehitysmahdollisuuksia tulevan hallituskauden aikana tehtäviin muutoksiin maanpuolustuskoulutuksessa reservin näkökulmasta.
Lue myös ajatukseni siviilikriisinhallintaan ja siviilipalveluksen kehittämiseen liittyen.
Kriisinsietokyky on yhteispeliä
Siinä, missä Puolustusvoimat lakisääteisenä tehtävänään valvoo Suomen alueellista koskemattomuutta yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa ja vastaa Suomen maanpuolustuksen tarpeisiin vaadittavasta joukkotuotannosta, vaati kuitenkin kriisinsietokyky aina yhteispeliä siviilimaailman kanssa. Normaalioloissa tämä osoittautuu ehkä selvimmin siten, että Poliisi johtaa Suomen sisäistä turvallisuutta aina poikkeusoloihin asti, kun taas sotatilassa vetovastuu siirtyy Puolustusvoimille.
Joukkotuotanto Suomessa on hyvällä tolalla, noin 280 000 naisen ja miehen vahvuinen sodanajan joukko ja kokonaisuudessaan noin 900 000 reserviläisen yhteenlaskettu vahvuus on maamme puolustamiseksi sotilaalliselta ja/tai hybridiuhalta nykyiseen ja eritoten tulevaan kalustoon yhdistettynä varsin riittävä. Näitä kyvykkyyksiä täydentävät siviilipuolelta niin poliisivoimat, kuin pelastustoimi ja terveydenhuolto.
Reserviläisten koulutuspolkuja ja -mahdollisuuksia kehitettävä
Suomessa jokainen täysi-ikäinen miespuolinen kansalainen on asevelvollinen. Lisäksi naiset voivat suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen, jolloin heistäkin tulee asevelvollisia. Asevelvollisuus kestää miehistötehtäviin koulutettujen osalta 50-vuotiaaksi ja johtajakoulutuksen saaneiden osalta 60-vuotiaaksi asti.
Jokainen varusmiespalveluksen suorittanut siirretään sodanajan tehtävään, jota varten harjoitellaan tehtävästä riippuen kertausharjoitusten muodossa. Sodanajan tehtävä vastaa käytännössä joko suoritettua koulutusta tai viimeisintä palvelustehtävää.
Reservissä ollessaan omaan sodanajan sijoitukseen voi nykyiselläänkin pyrkiä vaikuttamaan. Osallistumalla Puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin kutsuttuna, tai suorittamalla Puolustusvoimien strategisen kumppanin, Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n kursseja. Lisäksi Puolustusvoimat järjestää mahdollisuuksia kouluttautua miehistötehtävistä aliupseeriksi tai aliupseerista upseeriksi. Näitä kursseja kuitenkin järjestetään vain joka toinen vuosi vuorovuosittain ja koulutettavat määrät ovat erittäin pieniä.
Operatiivisesta sodanajan sijoituksesta siirretään yleensä joko toiseen tehtävään tai kokonaan sivuun hieman tehtävästä riippuen noin 25-35-vuotiaana. Myös siirrot Meri- ja Ilmavoimista Maavoimien puolelle tapahtuvat yleensä kolmenkymmenen ikävuoden korvilla.
Puolustusvoimat tuottaa tarvitsemansa joukot vuosittain, jolloin vanhemmasta päästä harvennetaan uusille tulokkaille tilaa. Tämä on täysin oikein, sillä tosiasia on, että esimerkiksi nelikymppinen rannikkojääkäri harvoin pärjää fyysisesti kaksikymppiselle kollegalleen. Erityisesti vaativissa operatiivissa tehtävissä kierron tuleekin pysyä tiivinä.
Haasteena väärät ihmiset väärissä paikoissa
Puolustusvoimien kannalta, ja aktiivireserviläisen näkökulmasta, harmillisia ovat ne reserviläiset, joilla joko on sodanajan sijoitus, tai jotka olisivat tarpeen vaatiessa sijoitettavissa, mutta joilta puuttuu joko kyvykkyydet ja/tai motivaatio tehtävän edellyttämiin toimiin.
Ei ole lainkaan epätyypillistä, että esimerkiksi aliupseeritehtävään sijoitettu reserviläinen ei enää täytä tehtävänsä vaatimia fyysisiä vaatimuksia. Tai että sijoittamaton, pysyvästi ulkomailla asuva reserviupseeri on esteenä motivoituneen, vuosittain toistakymmentä vuorokautta harjoittelevan aliupseerin mahdollisuuksille edetä upseeritehtäviin.
Eräs tuttu reserviupseeri totesi joskus minulle puhuttaessa reservin täydennyskoulutuksesta (aliupseerista upseeriksi), että ”sijoittaisivat nyt ensin ne upseerit, joilla ei ole sijoitusta – ennen kuin alkavat väkisin kouluttaa aliupseereista uusia upseereita”. Totesin tähän, että kai se järkevämpää on, että kuhunkin tehtävään valikoituu motivoitunut henkilö, jolla on halukkuutta jopa vuodeksi sitoutua käytännössä päätoimiseksi opiskelijaksi päästäkseen upseeritehtäviin, kuin että siihen sijoitetaan henkilö jolta puuttuu sekä motivaatio, että kyvyt vain sen takia, että hän sattui joskus käymään reserviupseerikurssin?
Tunnen monia reserviupseereita, jotka eivät ole koskaan käyneet kertausharjoituksissa ja tehneensä myös näiden kutsujen välttelystä lähes taidetta. Sotilasarvolla ei ole mitään merkitystä, jos osaaminen ei vastaa sitä tehtävää, jota pitäisi kyetä hoitamaan.
Vastaavasti tunnen kyllä vähintään yhtä monta aliupseeria ja miehistöön kuuluvaa (toki upseereitakin), joiden fyysinen toimintakyky ei vastaa sijoituksen edellytyksiä.
Lisää hyväkuntoisia, motivoituneita ja sitoutuneita tekijöitä ”oikeisiin” maanpuolustustehtäviin
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n koulutustarjonta on sekä kaikelle kansalle avoimen varautumis- ja turvallisuuskoulutuksen, että ensisijaisesti asevelvollisille suunnatun sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen osalta erinomaista. Ammuntakoulutus on niin íkään korkeatasoista. Kaikesta tästä saamme kiittää niitä tuhansia aktiivireserviläisiä ja tietysti myös suurta joukkoa ei-asevelvollisia, jotka omalla panoksellaan vapaa-ajallaan mahdollistavat tämä toiminnan tarjoamisen ja ylläpitämisen.
MPK:n toiminnasta voisi ottaa oppia myös yhteiskunnallisesti laajemmin: Ei ole tarpeen turhanpäiväisesti eriyttää sotilaallista ja siviilimaanpuolustusta kaiken aikaa. Molempien osien osaajia tarvitaan – usein samanaikaisesti.
MPK:n toimintaan sitoutuneelle reserviläiselle voidaan sodanajan sijoituskin nykyään myöntää MPK:n organisaatiossa, mikä on erinomainen asia. Tämä mahdollistaa esimerkiksi joukkojentuotantoa tukevan koulutustoiminnan sodanajanorganisaatioiden rakentamisen omina yksikköinään MPK:n alaisuuteen, josta ne on helposti alistettavissa Puolustusvoimille kriisitilanteessa.
Koska reservistä pääsee pois, pitäisi myös päästä reserviin
Venäjän hyökättyä Ukrainaan on moni aikanaan siviilipalveluksen suorittanut, sekä moni muista syistä ei-asevelvollinen harmitellut, että reservistä kyllä pääsee pois, mutta reserviin ei pääse. Tämä johtuu siitä, että reserviin pääseminen muun, kuin varusmiespalveluksen kautta vaatisi lakimuutoksen. Minä kannatan tällaisen lakimuutoksen tekemistä ja jos minut valitaan eduskuntaan, tulen myös tekemään kaikkeni edistääkseen, että tämä muutos saadaan aikaan.
MPK kouluttamaan uusia reserviläisiä
Maanpuolustuskoulutusyhdistys tarjoaa jo nyt muun muassa sotilaan perustaitoja kouluttavia koulutuskokonaisuuksia. Esimerkiksi MPK Meripuolustuspiirin tarjoamat Hajautettu taistelu rannikolla ja saaristossa -koulutuskokonaisuudet, joissa itse olen toiminut sekä pääkouluttajana, että kurssinjohtajana, ovat erinomainen kokonaisuus joko päivittämään tai oppimaan nykyisen taistelutekniikan periaatteet sekä teoriassa, että käytännössä. Lisämausteen tuo vielä merellinen elementti, joka korostuu erityisesti tietyn koulutusviikonlopun osalta.
Tie asevelvolliseksi olisi siis mahdollista toteuttaa jo nyt, ilman, että se edellyttäisi ”irto-oppilaiden” ottamista varusmiespalvelukseen normaalin Puolustusvoimien joukkotuotannon kylkeen.
Kaksivuotinen projekti todella motivoituneille ja fyysisesti riittävän hyväkuntoisille
Tie asevelvolliseksi voisi koostua MPK:n tarjoamasta kurssituksesta sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutuksen (VARTU), että sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen (SOTVA) muodossa, joita täydentäisivät Puolustusvoimien vapaaehtoiset harjoitukset (VEH) sitä mukaa, kun riittävä taitotaso on saavutettu. Lisäksi edellytettäisiin tulevalta asevelvolliselta luonnollisesti sitoutumista ja riittävän hyvää terveydellistä tilaa ja fyysistä kuntoa. Lääkityksellä kurissa pysyvän epilepsian ei tulisi olla este hakeutumiselle asevelvolliseksi tätä reittiä pitkin.
Ampumakoulutukset sekä tietysti varsin runsas määrä omatoimista opiskelua jaksottaisivat kurssimuotoisesti etenevää asevelvollisuuten tähtäävää koulutuskokonaisuutta.
Noin kahden vuoden pakertamisen, hyväksytysti suoritettujen ampumataito- ja kuntotestien jälkeen vannoisi tuore asevelvollinen sotilasvalan (tai antaisi sotilasvakuutuksen) yhdessä varusmiesten kanssa varuskunnassa, jonka jälkeen hänet nimitettäisiin sotamieheksi reservissä. Sijoittamiskelpoisena omaan mahdollisuuteensa päästä sodanajan sijoitukseen tai edetä urallaan esimerkiksi aliupseeriksi ja jopa upseeriksi, voisi tuore reserviläinen vaikuttaa jatkamalla aktiivisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa toimimista.
Esitykset asevelvollisiksi koulutettaviksi tekisivät MPK:n piirijärjestöjen johtajat asianomaisten reserviläisten kotipaikkakunnan aluetoimistolle, joka ainoastaan erityisen painavasta syystä hylkäisi esityksen. Luonnollisesti karsintaa olisi tarpeen harjoittaa ja täten ei välttämättä jokainen ensimmäisellä yrittämällä asevelvollisuuteen vievälle polulle pääsisi, mutta vaivannäkö voitaisiin hyvin palkita myöhemmässä vaiheessa – yrittänyttähän ei laiteta.
Jokainen ansaitsee mahdollisuuden – tarvittaessa toisenkin
Mahdollisuus erityisen motivoituneelle ei-asevelvolliselle päästä asevelvollisuuden piiriin olisi varmasti tarpeen myös niiden kohdalla, jotka on syystä tai toisesta vapautettu esimerkiksi rauhan ajaksi palveluksesta.
Motivaattorit vaikkapa 35-vuotiaana lähteä hakemaan paikkaansa sodanajan joukoissa voi olla hyvin eri tasolla, kuin parikymppisenä. Eikä niin sanotut hullun paperit välttämättä ole mikään tae siitä, että henkilö on loppuelämänsä ajan kyvytön suoriutumaan aseellisesta palvelukseta puhumattakaan, että hän oikeasti olisi vaaraksi muille tai itselleen.
Kaikki ihmiset kehittyvät. Mutta toki, tarkat lääkärintutkimukset vaadittaisiin joka tapauksessa ja näiden kustannuksista vastaisi luonnollisesti asevelvolliseksi hakeutuva itse.
Mihin näitä ”ylimääräisiä” reserviläisi tarvitaan?
On ilmiselvää, että Puolustusvoimat tuottaa vain ne joukot, joita se tarvitsee. Ei täten ole tarpeen eikä mielekästä tuottaa sellaisia joukkoja, joille ei ole käyttöä. Se on resurssien hukkaamista.
On kuitenkin huomattava, että reservissäoloaika on varsin pitkä. Harvalla ihmisellä sukupuoleen katsomatta säilyy enemmän tai vähemmän fyysinen toimintakyky muuttumattomana kaksikymppisestä kuusikymppiseksi. Vaikka sodanajan sijoitusta muutetaankin sekä osaamisen, että edellytysten mukaisesti, on vääjäämättä sekä sijoitettuna, että tarvittaessa sijoitettavissa olevien joukossa iso harmaa massa niitä, joita ei joko kiinnosta tai jotka eivät selviytyisi heille suunnitelluista tehtävistä. Näiden tilalle olisi paljon parempi kouluttaa vaikka tyhjästä uusia tekijöitä, olkoon he sitten iältäänkin varttuneempia.
Siinä, missä Puolustusvoimat on pyrkinyt kantahenkilökunnan osalta entistä paremmin huomioimaan myös siviilissä hankittua osaamista, tulisi tätä nykyistä paremmin osata hyödyntää myös reserviläisten keskuudessa – eikä pelkästään lääkärien, sairaanhoitajien ja esimerkiksi juristien ollessa kyseessä. Monilla aloilla siviilissä hankitaan osaamista, jota ei ole joko mahdollista tai varaa kouluttaa Puolustusvoimien tai sen strategisten kumppanien toimesta. Nämä tulisi identifioida nykyistä paremmin, jonka vuoksi VMP-upseereita* ja -aliupseereita tulisi lisätä. (*VMP = Vapaaehtoinen maanpuolustus)
Lisäksi myös reserviläisten keskuudesta voisi rekrytoida ”reserviläiskoordinaattoreita” tunnistamaan ja ohjaamaan siviiliosaamisen mahdollisia hyödyntämismahdollisuuksia kokonaismaanpuolustustehtäväkentällä. PItkään vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä mukana olleita reserviläiskouluttajia ja -johtajia käytetään toki jo nyt hyödyksi MPK:n toimesta, mutta rooleja voisi vahvistaa entisestään.