Työn tekemisen tulee aina olla kannattavaa. Nykyisessä sosiaalitukijärjestelmässä täysiin tukiin oikeutettujen henkilöiden ei monesti kannata käydä töissä, sillä etenkin pienpalkkaisista tai osa-aikaisista töistä käteen jäävä osuus on pienempi, kuin tukien varassa elettäessä. Näin ei voi olla ja tämä on korjattava välittömästi.
Leikkaukset etuuksiin kohdistettava ongelmakohtiin – ei lyötyä lyöden
Toimeentulon lähtökohtana tulisi aina olla oma työnteko. Jos tähän ei väliaikaisesti tai pysyvästi ole mahdollisuutta, tarjoaa yhteiskunta vaihtoehtoja työn kautta tapahtuvalle toimeentulolle. Niin ikään, osatyöllisyyden aiheuttama toimeentulon alenema on voitava, kuten nykyään, paikata täydentävällä toimeentulotuella tai esimerkiksi asumistuella.
Työntekoon kannustava ilmapiiri ei tarkoita, että työtöntä halveksutaan, vaan jokainen ihminen kohdataan aina yksilönä ja hänelle sopivat ratkaisut pyritään löytämään.
Olennaista on, että myös osatyöllistettynä käteen on jäätävä enemmän rahaa, kuin kokonaan työttömänä.
Osatyökykyiset ovat tärkeä resurssi, etenkin vammaisilla oltava oikeus oikeaan palkkatyöhön
Suomessa on paljon ihmisiä, jotka terveydentilan tai vamman vuoksi eivät pysty tekemään täyttä työviikkoa. Vammaisten keskuudessa työhalukkuutta on huomattavasti enemmän, kuin mitä ansiotyöpaikkoja on tarjolla. Tästä syystä moni esimerkiksi kehitysvammainen työskentelee työharjoittelujen, työkokeilujen tai tuetun työllistymisen parissa, mutta saamatta aisaankuuluvaa korvausta.
Henkilöä, joka kykenee tekemään työtä, ei voida velvoittaa tekemään muutaman euron päiväkorvausta vastaan sellaista työtä, josta kuuluu maksaa normaali palkkakorvaus.
Joustavuutta työn ja työttömyysjaksojen tai opintojen yhteensovittamiseen
Nykyisellään tilapäisesti, määräajaksi tai osatoimisesti työllistyminen tuo mukanaan haasteet sosiaalietuuksien yhteensovittamisesta suhteellisen pienen palkkatulon kanssa. Pahimmillaan tilanne voi olla, että selvitysten aikana henkilö ei saa sen enempää työttömyyspäivärahaa tai muuta säännöllistä sosiaalitukea, mutta ei myöskään palkkatuloa. Myös tulorajat ovat ongelmallisia, jotka voivat aiheuttaa menetyksiä seuraavien kuukausien tukioikeutuksiin. Pahimmillaan kyse on jostain kymmenistä tai korkeintaan parista sadasta eurosta ja vaikka takautuvasti ”tilit tasattaisiin”, aiheuttaa tämänkaltainen venkslaaminen aivan turhaa stressiä.
Moni valitsee olla hakematta tai ottamatta vastaan työtä, sillä se on niin hankalaa.
Ahkeruudesta ei saa rangaista
Moni opiskelija tuskailee tulorajojen kanssa, sillä ahkeruus esimerkiksi kesätyössä tai ylimääräiset tulot sesonkityön merkeissä kostautuvat menetettyinä opintorahoina tai pahimmillaan opinto- ja asumistuen menetyksinä, sillä kankea järjestelmä ei tunnista tulotason muutosta väliaikaisena ilmiönä. Pahimmillaan opinto- ja asumistukea on haettava uudestaan ja tämä voi tarkoittaa jopa usean kuukauden ajanjaksoa täysin ilman tuloja pitkistä käsittelyajoista johtuen.
Opiskelijoiden tulorajoja on nostettava selvästi nykyisestä ja tasausjaksoja voitava pidentää ainakin puolella vuodella. Opiskelija, joka on ennen opintojensa alkamista ollut ansiotyössä kärsii ”korkeasta tulotasosta” keväällä myös syksyllä alkavien opintojensa aikana. Tämä johtuu siitä, että opintotukea arvioitaessa huomioidaan kalenterivuoden tulot, mutta ei kuitenkaan taloudellista tilannetta kokonaisuutena. Opiskelija, joka on esimerkiksi tehnyt paljon töitä ennen opintojensa aloittamista maksaakseen pois velkoja tai lyhentääkseen etupainoitteisesti esimerkiksi asuntolainaeriä, ei ole syksyllä oikeutettu opintotukeen, vaikka hänen tulotasonsa olisi 0 euroa kuukaudessa.
Jos opintotuen oikeutuksen määräytymisessä olisi mahdollista käyttää puolen vuoden tasausjaksoja, voisi opiskelijan tulotasoa tarkastella todellisen, senhetkisen tilanteen mukaan. Vastaavasti opiskelija voisi valita tasoittaa tilapäisen nousseen tulotason puolen vuoden siirtymäajalla, jolloin häntä ei velvoitettaisi maksamaan takaisin opintoraha- ja asumistukiosuuksia edellyttäen, että siirtymäaika huomoiden tulorajat eivät ylittyisi.
Tämä kannustaisi opiskelijoita ottamaan vastaan työtä myös tilanteissa, jossa nyt työtä ei kannata ottaa vastaan, sillä tulorajat eivät sitä salli. Työn vastaanottaminen tulee aina olla kannattavaa.
Opiskelijoiden arjesta tuttu lainan ja tukena myönnettävän rahan yhdistelmä käyttöön myös työttömyysturvan pitkäkestoiseksi malliksi?
Siinä, missä opiskelijan opintorahan (n. 1/3 opintutuen määrästä) osuutta ei tarvitse maksaa takaisin, on kuitenkin opintotuen suurempi osuus (n. 2/3) lainaa. Opintolainan takaa valtio ja kahden vuoden sisällä valmistumisestaan on opiskelija velvollinen maksamaan sen takaisin.
On syytä tutkia, voisiko vastaavanlaista mallia hyödyntää myös pitkittyneen työttömyyden tukimalliksi. Erityisen pitkään työttömänä olevalle taattaisiin nykyistä parempi toimeentulon taso siten, että se muodostuisi osaltaan työttömyyspäivärahasta (1/3) ja osaltaan työllistymislainana (2/3), mutta jälkimmäinen osa pitäisi työllistyessä maksaa takaisin samoin periaattein, kuin opintolainakin.
Sosiaalisen luototuksen turvin työnhakemista voisi jatkaa aktiivisesti ja tuloksellisesti – sillä työn hakeminen on aivan täysipäivästä työtä myös. Tietoisuus siitä, että lainaosuus on kuitenkin maksettava pois olisi kannustimena myös ottamaan vastaan työtä. Erityisen hyvä tämänkaltainen malli olisi yllättäen työttömäksi joutuneelle, joka ei olisi veloitettu realisoimaan omaisuuttaan, kuten esimerkiksi omistusasuntoa, vaan voisi työllistymislainan turvin pärjätä taloudellisesti ainakin paremmin, kuin pelkän peruspäivärahan turvin työmarkkinatuen päättyessä.
Työttömyydestä ei tällaisessa mallissa rangaistaisi, kuten nykyinen järjestelmä tekee, vaan työttömäksi joutunut voisi säilyttää omaisuutensa tärkeimmiltä osin ja saisi vetoapua yhteiskunnalta uudelleentyöllistymiseen.
Kahden mallin järjestelmä perustulon varassa
Nykyinen tehoton ja tukien varaan makaamaan kannustava työttömyystukimalli ei tosiasiallisesti kannusta työnhakuun niin tehokkaasti, kuin yllä kuvailtu opiskelijoille tuttu malli tekisi. Valtion takaaman lainan korkotaso olisi maltillinen ja lainan takaisinmaksuaika pitkä sekä -ehdot joustavat. Myös osa-aikaisesti työllistyvä voisi lyhentää työllistymistukena myönnettävää lainaa, jota voitaisiin nykyisen opintolainajärjestelmän mukaisesti myöntää enintään tietty maksimimäärä tietylle enimmäisaikamääreelle jaettuna.
Työllistymistukena myönnettävä laina olisi kuitenkin uudelleen nostettavissa myöhemmässä vaiheessa, jos ihmisellä uudelleen tulisi siihen tarvetta. Maksimikokonaissumma sekä yhtäjaksoinen enimmäisaika pitäisivät huolen siitä, että lainakiikkuun ei voisi jäädä jumiin liian pitkiksi ajoiksi ja tämä osaltaan tukisi työllistymisen edellytyksiä.
Kullakin kansalaisella olisi tietty enimmäiseurosumma, jonka elämänsä aikana voisi joko kerran tai, maksettuaan edellisen pois, tarvittaessa useita kertoja nostaa yllättävän toimentulon heikentymisen varalle.
Koska yhteiskunnassa on myös aina niitä, jotka eivät voi tai halua työllistyä, olisi vaihtoehtona paremman tulotason työttömyysturvalle nykyisenkaltainen, perustoimeentulon turvaava järjestelmä. Vähimmäistoimeentulon takeeksi nykyisen monipolvisen järjestelmän sijaan tulisi selvittää perustulon mahdollisuutta, jotta erilaisia tukia ei tarvitsisi hakea useasta eri paikasta ja/tai useita eri hakumenetelmiä käyttäen. Perustulo olisi laskennallinen vähimmäismäärä, jolla henkilön katsotaan tulevan toimeen kuukausitasolla sisältäen asumiskustannukset, ruoan, sähköt ja sähkönsiirron sekä lämmityksen ja muut välttämättömyysmenot.