Olen 44-vuotias valtiotieteiden kandidaatti, perheenisä ja viestintäasiantuntija, joka tykkää touhuta omakotitalon pihapiirissä ja viihtyy myös merellä.
Ennen kandinopintojen suorittamista, työskentelin pitkään ravintola-alalla, toimien viimeisimpänä Svenska Klubbenin ravintolapäällikkönä Helsingissä. Ravintola-alalla tuli viihdyttyä yhteensä lähes neljännesvuosisadan verran, kunnes korona tuli ja pisti elämän uusiksi. Koska toinen ammattini – jota olen harjoittanut kohta jo 30 vuotta – on muusikko, ei korona-aika ollut minulle ammatillisessa mielessä kovin mieluisa kokemus. Totesinkin, että jos kerran opiskelijabudjetilla on pärjättävä, voisi yhtä hyvin opiskellakin. Reilu kaksi vuotta myöhemmin kasassa oli yli 180 opintopistettä ja kandintutkielma.
Tällä hetkellä opiskelen valtiotieteiden maisterin tutkintoa Helsingin yliopistossa. Musiikista en ole kuitenkaan luopunut, vaan keikkailen edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti ympäri Suomea – yhteensä noin 30 keikkaa vuodessa.
Sydäntäni lähellä on maanpuolustus ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön parissa vietän vuosittain useita viikonloppuja, yleensä joko kurssinjohtajan tai kouluttajan roolissa. Rinnasteisia kertausharjoitusvuorokausia on jo kertynyt paljon ja olen edustanut Puolustusvoimia myös ulkomailla. Sotilasarvoltani olen ylikersantti.
Työtaustani muodostuu enimmäkseen freelancerina tehdyistä työsuoritteista, mutta olen toiminut myös 15 vuoden ajan yrittäjänä, sekä kommandiittiyhtiön, että osakeyhtiön toimitusjohtaja-yrittäjän rooleissa. Tiedän mitä kädestä suuhun eläminen ja kaiken uhraaminen yritystoimintansa eteen tarkoittaa, hyvinkin konkreettisesti. Konkurssia en onneksi ole joutunut kokemaan, mutta voin käsi sydämellä sanoa ymmärtäväni mitä yrittäjän riski pahimmillaan voi tarkoittaa.
Olen asunut valtaosan elämästäni läntisellä Uudellamaalla, joskin lapsuudessa Ranskasta tuli toinen kotimaani. Tällä hetkellä asun Lohjalla maaseudulla yhdessä vaimoni, nuorimman tyttäreni ja kolmen koiramme kanssa (keskimmäisen tyttäremme corgi on tosin aika usein hoidossa myös). Elämääni iloa ja onnea tuo paitsi omat lapset (en tee eroa biologisten ja bonuslasten välillä) myös ensimmäinen lapsenlapseni.
Elämän iloisten asioiden ja yrittäjän haasteiden ohella minulla on myös henkilökohtaista kokemusta mielenterveyshäiriöistä, joista olen aikoinaan puhunut varsin avoimesti. Oireilu on loistanut poissaolollaan jo pitkään, mistä olen kiitollinen, mutta koen edelleen voivani hyvin samaistua mielenterveysongelmista kärsivien tilanteeseen. Tästä syystä olen huolissani, että esimerkiksi hyvinvointialueilla mielenterveystyön ennalta ehkäisevään toimintaan ollaan ohjaamassa niin olemattomat resurssit. Ylipäätään ihmisten hyvinvoinnista huolen pitäminen on aina sekä inhimillisestä, että taloudellisesta näkökulmasta kannattavampaa, kuin vahinkojen korjaaminen jälkikäteen.
Näen itseni varsin liberaalina markkinatalouden kannattajana, joka pyrkii näkemään ihmiset yksilöinä heidän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai esimerkiksi etniseen alkuperään tai kulttuuriseen taustaan katsomatta. En kannata holtitonta maahanmuuttoa, mutta hädässä olevia on toki autettava. Lisäksi tarvitsemme lähivuosikymmeninä runsaasti työperäistä maahanmuuttoa. Talousasioissa kannatan ennemmin varovaisempaa linjaa, kuin velkarallia ja kasinotaloutta. Arvostan perinteitä ja olen ylpeä kaksikielisestä suomalaisesta kulttuuriperimästämme.
Uskon lähtökohtaisesti ihmisistä hyvää ja vaikka toisinaan joutuukin pettymään, on paljon parempi jokaista kymmentä iloista kohtaamista kohden pettyä kerran, kuin jäädä varmuuden vuoksi kohtaamatta ketään.
Olen huolissani lasten ja nuorten jaksamisesta ja pärjäämisestä maailmassa, joka kasaa pienille harteille yhä suurempia murheita kannettavakseen. Olen huolissani vanhusten pärjäämisestä digitalisaation murroksessa ja siitä, että kun älysovelluskeskeisessä hoivaympäristössä keskitetään voimavarat tehostamiseen, on yksinäisyys yhä suuremman joukon osa. Katson pelonsekaisin tuntein faktanjälkeistä maailmankatsomusta, jossa fiilispohjalta sivuutetaan asiantuntijat ja viitataan kintaalla tutkittuun tietoon omien sidosryhmiensä tahtotilojen nimissä. Uskon, että kun asioiden hoitamisessa mennään juuri asiat, eikä ideologiat tai etupiirit edellä, voidaan kyllä kaikki ongelmat ratkaista, vaikkei se heti tapahdukaan. Ja uskon myös, etten minä ole aina oikeassa, mutta olen onneksi aina valmis oppimaan sekä omista, että muiden virheistä. Ja mikä tärkeintä, uskallan ja osaan tarvittaessa nauraa itselleni. Sillä jos pitää valita itkun ja naurun välillä, kääntyy oma valintani kuitenkin aina varmuuden vuoksi naurun puoleen!